Ihana ihana kesä. En olisi millään malttanut päästää siitä irti. Taistelin ja rimpuilin ja kiukuttelin. Kiemurtelin farkuissa, jotka tuntuivat hamekelien jälkeen mahdottoman ahdistavilta. Haukuin universumia ja yritin lakkoilla.
Kunnes yhtäkkiä sateenropina kuulosti rauhoittavalta. Pussilakanaan palautettu täkki tuntui pehmeältä ja turvalliselta. Arki alkoi rullata kuin itsestään ja omenapiirakan tekeminen tuntui ajankohtaiselta. Kai sitä vain antoi periksi, näinkin on ihan hyvä.
Vasta hetken aikaa sitten havahduin siihen, että täällä blogini puolella ollaan edelleen kesässä. Siinä heinäkuun puolivälin fiiliksessä, jossa kirjoittaminen on jotain ylimääräistä, koska on vaan niin kovin paljon tärkeämpää syödä jäätelöä ja puhua samalla jäädytetyistä viinirypäleistä ja siitä, kuinka nerokkaasti niillä saa viinilasin sisällön pysymään viileänä. (Kyllä, jo tästä voi päätellä, että kesäpiste-järjestelmäni toimi loistavasti!)
Niin. Tämä gradun valmistumista edesauttava kirjoitusrutiinini pääsi unohtumaan. Toisaalta niin pääsi gradukin ja oikeastaan kaikki opintoihin liittyvä. Oh well, kesä on kerran vuodessa vaan.
Haluaisin osata kirjoittaa sillä tavalla mukavan leppoisasti. Nasevasti, mutta kuitenkin taidokkaasti. Ja itseltäni kuulostaen. Joku sanoi joskus "Jos koitat matkia muita, päädyt olemaan vain halpa kopio". Tämä mielessä koetan siis sinnikkästi jatkaa itsenäni tällä pienellä tontillani, josko tämäkin puoli syksystä lähtisi vähitellen rullaamaan. Sellaista se on: jos aikoo jossain kehittyä, ei auta muu kuin yrittää.
Tänään olen fiilistellyt tätä biisiä, ollaanhan sentään jo lokakuussa.
