...Pariisi hehkuu keveyttä, jota on vaikea kuvailla.
Eleganttiutta, ryhtiä, mutta samalla kuitenkin rentoutta. Edes viinilasien ei tarvitse olla isoja, koska hei, jos juoma loppuu voi aina tilata seuraavan. Pariisi saa kaipaamaan shampanjaa arkeen ja
kauniita asioita lähelle. Ja ei, en halua kirjoittaa samppanja,
vaikka se sanan virallinen kirjoitusasu näyttää olevankin. Mitä kohteliammin: Non merci. Sanasta tulee mieleen joku naapurin "Samppa vaan", ja mielikuvani ei todellakaan ole ryhdikäs saatikka elegantti.
...Ulkotila puistoineen on todella
yhteistä. Muuten niin autioilla hiekkakentillä ja Seinen rannan
asfalteilla on puuistutuksia ruukuissa. Kukkia on lähes joka
parvekkeella ja ikkunalaudalla, eikä kukaan harmittele
(toivottavasti ainakaan) taloyhtiön julkisivun ilmettä. Nämä
pienet asiat luovat sen kauneuden ja vehreyden, mikä tekee
suurkaupungista viihtyisän loputtoman betoniviidakon sijaan.
...Ravintoloista kannattaa valita se,
jonka terassilla istuvat paikalliset. Mitä vähemmän turisteja, sen
parempi. Merci, s’il vous plaît ja leveä hymy riittävät vallan
mainiosti, jos ei ole kuoleman vakavaa se, mitä lautasella eteen
ilmestyy. Eilen söin salaatissani letun muotoon paistettua
mozzarellaa ja olen kokemusta rikkaampi.
...Ja jos viikko Pariisissa jotain sai
aikaan, niin se vahvisti uskomustani siitä, että juuri oikeat asiat
tupsahtavat eteen kun on niiden aika. Kiire ja hätä eivät tuota
kuin huonoja ratkaisuja.
Yksinkertaisimmillaan tämä on sitä, että
jos et löydä sopivan hintaista tai tuntuista ravintolaa, jatka
kävelyä. Se oikea löytyy vähän matkan päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti